Jokainen ihminen tarvitsee toista ihmistä, ymmärrystä, asioiden jakamista, luottamusta, lohtua ja turvaa. Hyvät perhesuhteet ja ystävät tuovat elämään iloa ja yhteisöllisyyttä. Ihmissuhteet vaativat huolenpitoa ja vaalimista. On tärkeää pitää ja huolehtia myös itsestään, arvostaa itseään ja tunnistaa omat rajansa. Positiivinen minäkuva näkyy ulospäin ja yhdessäolo toisten kanssa sujuu paremmin.
Seurustelu ja seksuaalisuus
Ihastumisen ja tykkäämisen ollessa molemminpuolista voidaan yhdessä sopia seurustelusuhteesta ja siihen liittyvistä erilaisista asioista. Seurustelu merkitsee luottamusta ja toisen ihmisen kunnioittamista. Seurusteluun ei kuulu painostusta eikä valvontaa. Seurustelusta huolimatta on oltava aikaa omille ystäville ja perheelle.
Seksuaalisuus on ihmisen keskeinen ominaisuus eikä sitä voida erottaa erilliseksi asiaksi muusta ihmisenä olemisesta. Siihen sisältyy myös vastuu itsestä ja toisesta. Seurustelu, seksi ja seksuaalisuus kiinnostavat muun kehityksen rinnalla. Seksuaalisuus on iso juttu, jota kannattaa opetella kaikessa rauhassa.
Kiinnostuksen myötä herää paljon kysymyksiä. Lue lisää aiheesta:
Omat rajani seurustelusuhteessa
Rakkaus
Tutustu ihmisen kehon toimintaan
Poikien puhelin
Seurustelu
Seksuaalisuuden portaat
Minä ja murrosikä
Raskauden ja seksitautien ehkäisy
Ehkäisy, turvallisuus ja hyvinvointi ovat molempien vastuulla. Nuorten ensisijainen ehkäisymenetelmä on aina kondomi, sillä oikein käytettynä se ehkäisee tehokkaasti sekä seksitaudit että raskauden. Lisätietoa kondomista ja sen käytöstä saat esimerkiksi Kesäkumi-sivulta.
Raskauden ehkäisymenetelmien tavoitteena on, etteivät siittiö ja munasolu yhdisty eikä raskaus pääse alkamaan. Ehkäisymenetelmien tulee olla luotettavia, nopeavaikutteisia, vaivattomia ja hinnaltaan kohtuullisia.
Lue lisää aiheesta Ehkäisy ja Sukupuolitaudit.