Päihteet ja riippuvuudet
Kaikki päihteet ovat terveydelle haitallisia, koska ne vaikuttavat keskushermostoon ja saavat aikaan sekavan tunteen. Päihteiksi lasketaan mm. alkoholi, tupakka, nuuska, liuottimet ja huumeet sekä lääkkeet väärinkäytettyinä. Päihteiden käyttö aiheuttaa vakavia terveyshaittoja varsinkin nuorena, kun elimistö on vielä kehittymässä. Käy testaamassa Selväpeli ja lisää tietoa saat neuvontasivulta Elämä on parasta huumetta.
Alkoholi
Alkoholi on aivojen toimintaa lamaannuttava aine, joka heikentää ihmisen fyysistä ja henkistä suorituskykyä. Alkoholin vaikutukset nuoriin ja aikuisiin poikkeavat merkittävästi. Mitä nuorempana aloittaa alkoholin käytön, sitä todennäköisemmin alkoholia käyttää usein ja runsaasti kerrallaan aikuisiässä. Riski alkoholisoitua on jopa viisi kertaa pienempi niillä, jotka aloittavat alkoholin käytön 18 ikävuoden jälkeen.
Alkoholin käyttö saattaa aiheuttaa pysyviä muutoksia kasvavan nuoren kehittyvissä aivoissa, haitaten esimerkiksi oppimista, muistamista ja tunne-elämän kehitystä.
Känni ei kannata
Nuoret ja alkoholi
Alkoholin terveysvaikutukset
Testaa juomatapasi
Alle 18-vuotiaat eivät saa Suomen lain mukaan käyttää ollenkaan alkoholia. Jos olet yli 18-vuotias ja olet huolissasi siitä, juotko liikaa alkoholia, voit tehdä Audit- tai Juomatapatestin selvittääksesi omia alkoholinkäyttötottumuksiasi.
Tupakka
Tupakointi on kallista, se aiheuttaa helposti riippuvuuden eikä siitä ole mitään hyötyä ihmiselle. Tupakointi on helppo aloittaa, mutta vaikea lopettaa. Nuorena aloitettu pysyvä tupakointi lyhentää elämää keskimäärin 20 vuotta.
On tutkittu, että 80 % tupakoitsijoista haluaisi lopettaa tupakoinnin, mutta riippuvuuden synnyttyä lopettaminen ei ole helppoa. Riippuvuuden merkkejä voi ilmetä jo muutamassa viikossa hyvin vähäisen tupakoinnin jälkeen. Fyysisen riippuvuuden lisäksi tupakointiin kehittyy psyykkinen ja sosiaalinen riippuvuus. Jos haluat, voit testata omaa riippuvuuttasi tai lukea lisää tupakoinnin aiheuttamista riippuvuuksista Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sivulta Nuorten tupakointi. Tupakoinnin vaikutuksista kerrotaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton sivulla Tupakoinnin terveysvaikutukset.
Selvittääksesi oman nikotiiniriippuvuutesi asteen, voit tehdä Fagerströmin testin: Testaa nikotiiniriippuvuutesi tai HONC (Hooked On Nicotine Checklist) -testin: Oletko nikotiinikoukussa?
Jos tupakoit, kannattaa punnita tupakoinnin lopettamisen hyötyjä ja haittoja oman elämäsi kannalta – unohtamatta taloudellista säästöä. Säästät terveytesi lisäksi rahaa, sillä askin päivässä tupakoivan tupakat maksavat noin 1825 euroa vuodessa, 18 250 euroa kymmenessä vuodessa jne. Tukea tupakoinnin lopettamiseksi voit saada esimerkiksi näiltä sivuilta:
Tupakoinnin lopettaminen
Lopeta
Lopeta rupsahtaminen
MC Urho
Ryppy
Nuuska
Nuuska ei rentouta eikä paranna keskittymiskykyä. Kuviteltu rentouttava vaikutus on nikotiiniriippuvuudesta aiheutuvien vieroitusoireiden hoitoa. Nuuskan sisältämä nikotiini aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden samalla tavoin kuin tupakointi. Yksi nuuska-annos sisältää nikotiinia noin 20 kertaa enemmän kuin yksi savuke. Nikotiinin lisäksi elimistöön kulkeutuu muun muassa radioaktiivista poloniumia ja syöpää aiheuttavia nitrosamineja.
Nuuskan käyttö aiheuttaa suun sairauksia ja vaikeasti hoidettavia syöpäsairauksia. Huulen alla oleva nuuska vaurioittaa ikeniä ja limakalvoja. Hampaat, ikenet ja kieli värjääntyvät. Suomalaiset hammaslääkärit toteavat päivittäin vastaanotoillaan nuuskan aiheuttamia limakalvomuutoksia. Jo muutamien kuukausien nuuskan käytön jälkeen suun limakalvo ryppyyntyy ja alkaa muistuttaa norsun nahkaa.
Pökäle huulessa
Nuuskan käytöstä
Miten eroon nuuskasta?
Huumeet
Muiden päihteiden tapaan huumeet aiheuttavat voimakasta psyykkistä ja fyysistä riippuvuutta. Riippuvuus voi johtaa vaikeuksiin, kun elämää ohjaavat huumeiden käyttö ja niiden hankkiminen. Huumeiden käyttöön liittyy terveysriskejä. Suonensisäisten huumeiden käyttöön liittyy myös vakava tartuntatautien riski (mm. HIV ja hepatiitit).
Huumaavien aineiden väärinkäytöllä tarkoitetaan joko reseptilääkkeiden tai käsikauppalääkkeiden käyttämistä ohjeita suurempina annoksina, tai huumaavien aineiden käyttöä muuhun kuin lääkinnälliseen tarkoitukseen. Jos olet huolissasi huumaavien aineiden käytöstäsi, voit tehdä testin Päihdelinkin sivulla Testaa huumeiden käyttö. Lue lisää huumeiden käytöstä sekä niistä eroon pääsemisestä sivuilta Huumeiden kova maailma ja Tietoa ja tukea.
Tiesitkö, että...?
Kymenlaaksolaisista peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisista 54 %, lukion 1. ja 2. vuoden oppilaista 35 % ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 21 % vastasi Kouluterveys 2010 -kyselyssä, että he eivät koskaan käytä alkoholia tosi humalaan asti. Peruskoulun 8.- ja 9.-luokkalaisista 58 %, lukion 1. ja 2. vuoden oppilaista 55 % ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 33 % ei tupakoi.
Kymenlaaksolaiset nuoret arvioivat muun muassa ikätoverien mahdollisuuksia hankkia huumeita omalla paikkakunnallaan. 8.- ja 9.-luokkalaisista 44 %, lukion 1. ja 2. vuoden oppilaista 46 % ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoista 37 % vastasi sen olevan melko vaikeaa.