Mielen hyvinvoinnilla on tärkeä merkitys
Mielen hyvä olo ja mielihyvän kokemukset ovat oleellinen osa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia. Lähtökohta lienee se, että perustarpeemme (mm. lepo ja ravinto) tulevat huomioiduiksi riittävästi.
Mielen hyvinvointi on kokemusta omasta turvallisuudesta, tärkeydestä ja elämän mielekkyydestä sekä kyvystä kohdata vastoinkäymisiä ja selviytyä niistä. Mielen hyvinvointiin vaikuttaa myös fyysinen terveys.
Mielen hyvinvoinnin kokemiseen tarvitaan myös vaikeita hetkiä ja vastoinkäymisiä. Hyvää oloa ei voi huomata, ellei joskus voi huonosti. Omaa hyvinvointia voi lisätä itse vaikka tuottamalla hyvää mieltä toisille.
Omasta elämästä voi yrittää karsia ikäviä asioita vähemmäksi, jos mahdollista, ja etsiä tilalle enemmän hyvää. Positiivinen ja utelias elämänasenne auttavat myös vaikeuksissa eteenpäin, kun jaksaa muistaa, ettei elämä aina ole ollut yhtä työlästä.
Henkisen hyvinvoinnin tunnusmerkkejä
Tyytyväisyys elämään ja työhön: vaikka asiat eivät olisikaan täydellisesti, on silti pääsääntöisesti hyvä olla.
Aktiivisuus: jaksaa tehdä muutakin kuin sen, mikä on pakko.
Myönteinen perusasenne: suhtautuu asioihin avoimesti ja kiinnostuneesti.
Kyky sietää kohtuullisessa määrin epävarmuutta ja vastoinkäymisiä.
Oman itsensä hyväksyminen puutteineen ja vahvuuksineen.
Lähde: Voiman lähteet, Työterveyslaitos 2009
Hyvä mieli ihmissuhteissa

Meillä on oikeus olla eri mieltä, lupa tehdä virheitä ja epäonnistua. On oltava silti kärsivällinen itsensä ja muiden suhteen. Voimia arjen tilanteisiin voi saada Suomen Mielenterveysseuran vihkosesta Hyvän mielen voimasanat (pdf).
Parisuhde on tunteiden todentamista
Parisuhteessa on erityisen arvokasta, että yksilö kokee puolisonsa ymmärtävän, miltä hänestä tuntuu. Puolisoiden ei tarvitse olla asioista samaa mieltä, mutta on arvokasta, että ymmärtää toisen näkökannan. Tätä kutsutaan tunteiden todentamiseksi. Tunteiden todentamisen avulla puolisot saavat sen kokemuksen, että toinen todella välittää hänestä. (Lähde: Duodecim Terveyskirjasto)
Parisuhteessa on tärkeää säilyttää positiivinen vuorovaikutus kumppanin kanssa. Joskus käyttäydymme ventovieraiden kanssa paremmin kuin oman puolisomme. Erityisesti pitkissä parisuhteissa on mahdollista, että arkinen huomaavaisuus ja kohteliaisuus unohtuvat.
Parisuhteen roolikartan avulla voi suunnistaa paremmin arjenkin pyörteissä: avaa Parisuhteen roolikartta.