Siirry ylös
Sisäänkirjautuminen
Vanhoja polkupyöria telineessa ja mies kävelee poispäin
​Kuva Vuokko Marttila

Työn iloa elämään   

Mistä on työn ilo tehty? Tasapainosta työn ja vapaa-ajan välillä, työyhteisön toimivuudesta, työn mielekkyydestä, vaikuttamismahdollisuuksista, palautteen saamisesta ja antamisesta, keskusteluista työkavereiden kanssa.

Ja kissan nostamisesta pöydälle, aina kun se on tarpeellista. Hyvinvointi työssä tai sen puute syntyy arjen tilanteissa. Työhyvinvointi on hyvinkin yksilöllinen kokemus ja sitä on vaikea määrittää tyhjentävästi. Samassa työpaikassa eri työntekijöiden kokemukset omasta työhyvinvoinnista voivat vaihdella suuresti: yksi turhautuu, toinen kokee työniloa ja kolmas kamppailee jaksamisen äärirajoilla.

Säännöt selviksi ja kissa pöydälle

Epämääräisiin ja selvyyttä kaipaaviin asioihin tulisi työyhteisössä puuttua heti, jotta ne eivät ehdi kasvaa suuriksi. Ongelmatapauksiin tulisi varautua ennalta, niin esimerkiksi kiusaamistapausten tai alkoholin väärinkäytön varalle olisi jo menettelytavat valmiina takataskussa.  

Työhyvinvointia koetellaan työelämässä

Kiihkeärytminen työelämä neljännesvuosikatsauksineen saattaa johtaa työhyvinvoinnin vähenemiseen. Yhteiskunta toivoo työntekijöiden jatkavan aktiivityössä pidempään, mutta todellisuudessa eläkkeelle halutaan jäädä yhä varhaisemmin, koska työelämä kuluttaa työntekijöitä entistä enemmän.

Parhaimmillaan työ on merkityksellinen osa elämää. Työ edistää sekä ylläpitää terveyttä ja henkistä hyvinvointia.  Viihtyisä työpaikka antaa päivittäisen sosiaalisen ympäristön ja mahdollistaa itsensä toteuttamisen. Työn ei tarvitse olla raskasta ja henkisiä voimavaroja kuluttavaa, mutta se voi olla haastavaa ja vaativaa.

Liian raskas työ heikentää elämisen laatua

Terveyttä vaarantavia tekijöitä voivat olla äärimmäiset kuormitustekijät. Lue lisää Työsuojeluhallinnon sivulta työhyvinvoinnista.

Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihmiseen kohdistuu niin paljon haasteita ja vaatimuksia, että sopeutumiseen käytettävissä olevat voimavarat ovat tiukoilla tai ylittyvät. Lue Terveyskirjastosta, mitkä ovat haitallisen stressin oireita.

Työuupumus on pitkittyneen työstressin seurauksena kehittyvä häiriötila, jota luonnehtivat uupumusasteinen väsymys, kyynistynyt asenne työtä kohtaan ja heikentynyt ammatillinen itsetunto. Työuupumus kehittyy vaiheittain. Lue Terveyskirjastosta lisää työuupumuksesta.

 

Näissä tilanteissa voit kertoa huolistasi

On erityisen tärkeää, että huolistaan voi kertoa luotettavalle ihmiselle. Näitä ovat läheiset ihmiset, työtoverit, esimies, luottamusmies, työterveyshuolto, mielenterveyden ammatti-ihmiset, vapaaehtoiset vertaisryhmät ja auttavat puhelimet. Apua tarjoaa myös oman paikkakunnan perusterveydenhuolto. Lue lisää työelämässä jaksamiseen liittyviä artikkeleita Apua.info-sivuilta

Jos joutuu työttömäksi

Työttömyyskorvausta saadakseen pitää ilmoittautua työ- ja elinkeinotoimistossa viimeistään ensimmäisenä työttömyyspäivänä. Työttömyyskorvaus – Lue lisää Valtiokonttorin tuottamasta Suomi.fi-portaalista. Myös Kelan sivuilta löytyy tietoa työttömyyskorvauksesta.

Työttömyysturva

Työttömän työnhakijan perustoimeentulo turvataan sekä työttömyyden että työllistymistä edistävien palvelujen, esimerkiksi työvoimapoliittisen koulutuksen, ajalta työttömyyspäivärahalla ja työmarkkinatuella. Lue lisää sosiaali- ja terveysministeriön sivuilta.