Laaja terveystarkastus ja suun terveystarkastus, 4 v

Terveydenhoitajan ja lä​äkärin laaja terveystarkastus, sekä suun terveystarkastus lapsen ollessa 4 -vuotias

4 -vuotiaan omatoimisuus kehittyy ja lapsi voi olla hyvinkin touhukas ja utelias. Lapsen puhe on helposti ymmärrettävää ja hän voi muistaa vuodenkin takaisia asioita. Mielikuvitus on vilkasta, jolloin hänen kertomat asiat voivat toisinaan olla epätosia. Lapsi alkaa huomioida toisia ihmisiä ja hän pitää muiden lasten seurasta. Rooli- ja mielikuvitusleikit ovat mieluisia, sekä yksinkertaiset sääntöleikit. Häviäminen tuntuu vielä pahalta ja lapsen on vaikea hallita tunteitaan. Sukupuolierot alkavat kiinnostamaan lasta.

Ennen laajaa terveystarkastusta terveydenhoitaja postittaa kotiin kyselylomakkeen 4-vuotiaan lapsen vanhemmille. Vanhemmat täyttävät tarkastukseen kuuluvat lomakkeet kotona. Kysymyksiä on vanhempien hyvä pohtia yhdessä. Lomakkeet otetaan mukaan neuvolan vastaanotolle. Terveystarkastukseen on hyvä valmistautua etukäteen pohtimalla omia ja koko perheen voimavaroja sekä terveystottumuksia.

Terveydenhoitajan tarkastuksessa mitataan pituus, paino päänympärys ja verenpaine sekä tarkistetaan näkö ja kuulo. Lisäksi neljävuotiaana lapsen kanssa tehdään LENE –tutkimus. Tällä leikinomaiseksi kehitetyllä tutkimuksella pyritään löytämään lapsen vahvuuksia ja tuen tarpeen osa-alueita. Tarkoituksena on, että lapsi on yksin terveydenhoitajan kanssa tutkimuksen ajan noin puoli tuntia. Siksi lasta on hyvä valmistaa tähän jo kotona. Lopuksi testi käydään läpi yhdessä vanhempien kanssa.

Laajassa terveystarkastuksessa keskustellaan perheen voinnista, kasvatuskäytännöistä, esille tulleista ajatuksista ja lapsen kehityksestä. Laajan terveystarkastuksen tarkoituksena on yhteistyössä vanhempien kanssa vahvistaa perheiden terveyttä ja hyvinvointia edistäviä asioita, kuten hyviä terveystottumuksia, voimavaroja ja vanhemmuutta ja tunnistaa perheen tai perheen jäsenten tuen tarpeet mahdollisimman varhain.

Lääkärintarkastuksessa lapselta lääkäri kuuntelee sydänäänet, tunnustelee vatsan, tarkistaa lapsen  korvat ja nielun, sekä kiinnittää huomiota ihon kuntoon. Pojilta lääkäri tunnustelee kivekset sekä esinahan ahtauden. 

4-vuotiaan lapsen rokotusohjelmaan kuuluu nelosrokote.

Lopuksi tehdään yhdessä kokonaisarvio, joka muodostuu lapsen, perheen, terveydenhoitajan, lääkärin ja päivähoidon esille tuoduista asioista. Päivähoidosta saatuun palautteeseen on vanhemmilta pyydetty etukäteen kirjallinen suostumus. Lastenneuvola pyytää myös kirjallisen luvan kokonaisarvion lähettämisestä päiväkotiin. Neuvolakorttiin kirjataan mittaustulokset, lyhyt kuvaelma lapsesta ja annettu rokote. Seuraava käynti on 5-vuotiaana, johon vanhempi/ huoltaja varaa ajan itse. 

Suun terveys

4-vuotiaana lapsi käy suun terveydentilan tarkastuksessa. Käynti sisältää ohjausta hampaiden harjaamisesta, säännöllisestä ateriarytmistä ja makeisten, sekä välipalojen käytöstä. Janojuomaksi suositellaan vettä.

Lue lisää:
Kela, lapsiperheen tuet 
Lapsen hampaat 
Lasten- ja nuorten rokotukset 
MLL, Vanhempainnetti