Uni ja lepo

Kasvavat lapset ja nuoret tarvitsevat unta noin kymmenen tuntia vuorokaudessa. Uni edistää oppimista ja tervettä kasvua, mahdollistaa hyvän keskittymisen ja vaikuttaa mielialaan. Jos lapsella on univaikeuksia, kannattaa miettiä perheen arkirytmiä ja nukkumistapoja. Tilapäiset univaikeudet eri kehitysvaiheissa ovat tavallisia. Jos lapsella on vaikeuksia nukahtaa tai hän heräilee öisin, on kotiunikoulu turvallinen tapa yrittää muuttaa lapsen unitapoja. Unikoulu sopii yli puolivuotiaiden lasten nukuttamiseen, kun lapsi pärjää yön ilman tiheää yösyöttämistä. 

Murrosikäinen nuori tarvitsee unta 8-10 tuntia yössä hormonaalisten muutosten ja kiihtyvän kasvun vuoksi. Uni on tärkeää myös aivojen toiminnalle, ​muuten oppiminen ei ole tehokasta eikä opittu asia painu mieleen. Myös normaali arjesta selviytyminen vaikeutuu, jos et saa riittävästi unta. 

Ikääntyessä unen rakenne muuttuu, minkä vuoksi uni tuntuu kevyemmältä ja häiriintyy herkästi ympäristön ärsykkeistä. Nukkumisen määrä vuorokautta kohden pysyy samana, mutta osa unesta voi olla päiväunia. Myös uni-valverytmi on usein erilainen kuin nuorempana: saatat mennä ajoissa nukkumaan ja heräät myös aikaisemmin. 

Unettomuus romahduttaa helposti toimintakyvyn, heikentää elämänlaatua ja toimintakykyä ja pitkittyessään se lisää monien sairauksien ja tapaturmien riskiä. Unettomuus on yleinen ongelma, mutta sitä voidaan hoitaa.

Tukea uneen ja lepoon

Mielenterveystalon Unettomuuden omahoito 

Lahden ensi- ja turvakodin Unirytmitys tukee vanhempia vauvojen unirytmityksessä
Terveysportin Uni-valvepäiväkirja

Lue lisää

MLL Vanhempainnetistä tietoa lapsen unesta 
Terveyskirjasto - Tietoa hyvästä unesta, unihäiriöistä ja unettomuudesta   
Tietoa uniapneasta

Katso myös

Terveys- ja sairaanhoitopalvelut Päijät-Hämeessä